lataus

Onko meistä konfliktin aiheuttajaksi?

Omanarvontuntosi on määräävänä tekijänä siinä, miten paljon empatiaa, energiaa ja  positiivista itsekkyyttä osoitat. Mikäli se näkyy viestinnässä, niin voihan olla, että muut voivat tulkita sinut empaattiseksi tai riidankylväjäksi. Useimmiten tulkinta on tästä väliltä, eikä heti muuta muiden käyttäytymistä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan – joten alitajuntaan on hyvinkin voinut jäädä kuva hyvin tai heikosti yhteistyötä ja osallisuutta viljelevästä kaverista – ja käytös muuttuu pikkuhiljaa.

Tilanneriippuvaiset tekijät, kuten esimerkiksi energiat, aiemmat kokemuset tms., eivät saa omanarvontuntoisella ihmisellä aikaan ajatuksia ja tunteita. Sellaisia tunteita, jotka viettäisivät sanattomuuteen tai asiattomiin tunteenpurkauksiin. Omien kokamustensa ja asenteensa saattelemana, tai kulttuurin tukemana, on helpompi korjata tilanteet. Hän on oppinut linjaamaan omat ajatukset, tunteet ja toiminnat siten, että motivaatio säilyy ja arvot korjaantuvat kun siihen on syy. Ei ole tarvetta olla aggressiivinen, kun ei koe olevansa uhattuna eikä ole tarvetta hyökätä tai paeta.

Konfliktit saattavat siis olla harvinaisia toisille yksilöille ja toiset voivat niitä helpostikin aiheuttaa. Tutkimusten on ollut vaikea erottaa mitään persoonallisuustekijöitä, jotka altistaisivat konflikteille, mutta tietyt profiilit saattavat niin tehdäkin. Uskon kuitenkin, että tilanteet ovat tässä erittäin merkityksellisiä. Olen ollut havaitsemassa, että kaksi narsistisen persoonallisuupiirteiden omaavaa henkilöä saattaa hyvinkin tulla toimeen keskenään, mutta tilanne, esimerkiksi konflikti, saattaa hyvinkin aiheuttaa vakavan, ylitsepääsemättömän kriisin heidän välilleen.

Sinusta saattaa olla konfliktin auheuttajaksi, mikäli

  • et etukäteen suunnittele ja kerro, mitä tulet tekemään
  • et osaa korjata konfiktitilanteita (konfliktit ovat usein olemassa, ennen kuin itse niitä havaitset)
  • et avaa käyttämiäsi käsitteitä ja käytä esimerkkejä
  • et osaa palautteen antoa ja ottoa ja muita luottamusta rakentavia tekijöitä.

Olen monesti sanonut, että yhdenvertaisuus, kannustus, anteeksianto ja kiitos riittävät elämänhallintaan tilanteissa, jossa tarvitaan viestintää.

Konflikteja tarvitaan, sillä hyvinkin menestyvässä yrityksessä ja organisaatiossa on vaarana lakaista tärkeitä konflikteja maton alle. Tulos peittää usein alleen piileviä konflikteja. Konfliktien kanssa sinne peittyvät liian usein myös luovan työn edellytykset. Kriittistä ajattelua voi vielä syntyä, mutta teoissa tulee vastaan viestinnän rajoitukset. Rajoitukset johtuvat usein kulttuurista tai johtamisesta. Yhteistyön tulokset hiipuvat kun kritiikkiä ei esiinny.

Älä siis katso konflikteja henkilöityneenä ilmiönä, joka tuhoaa hyvän tekemisen. Se on johtamisen ja kulttuurin sekä arvojen, motivaation ja asenteiden summa yhdessä tilannesidonnaisuuksien kanssa.

Konflikti on oikeastaan hyvä juttu.

Lue lisää Konfliktien hallinnasta sekä Kolmen Koon – menetelmästä.

decision-modeling-balanced-scorecard

Onko sinusta arvokkaaksi?

Henkilöstöjohtamisen näkökulmasta on häivytettävä tuottavuuden lisäämiseen tähtäävien toimien ja työyhteisön hyvinvoinnin välinen ”musta laatikko”. Millä toimin saadaan aikaan tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvu? Kuulostaa paradoksaaliselta, sillä maksimaalisessa tuottavuudessa ei ole hyvinvointia – pitää hakeakin siis tasapainoa hyvinvoinnin  ja tuottavuuden suhteen.

 

Arvon tuotto talouslaskelmin ja ihmistyövoimin ovat kaksi eri asiaa – tästähän meillä on todisteena myös edellämainitun lisäksi kaksi erillistä tilinpäätöstä: talous- ja henkilöstö. Luulisi vatauksen olevan siis ihmistyövoiman korvaaminen konein, mutta tässäkin on ollut omat haasteensa, jopa epäonnistumisensa. Yltiöpäinen tuottaminen sarjatulella tuottaa inflaation ja arvon laskun. Hinnat ja tuottavuus koneilla tehtynä ei noudatakaan ihmistyövoimin tehtyä arvonlisäystä.

Johtuisiko tämä ajattelusta?

Arvokas työntekijä on sellainen, joka tuottavuuden näennäisen laskun uhalla heittäytyy innovatiiviseksi. Arvoton on sellainen, joka puskee tarmokkaastai itsensä burn-out:iin aiheuttaen usein enemmän haittaa kuin hyötyä.

Meillä on siis kaksi talousjärjestelmää (robotit ja ihmiset), joiden lainalaisuudet poikkeavat ja molemmat tulee ottaa huomioon. Ihminen menettää työkykynsä, mikäli hän kokee panoksensa arvottomaksi. Kone sen sijaan voi toimia moitteetta ilma arvottomuuden tunnetta. Syöttäessään ihmisen suunnittelemia tuotteita markkinoille, se lisää aluksi optimismia ja investointeja. Syntyy hyvät taloudelliset edellytykset hyvinvoinnille.

Jatkaessaan toimintaa käy päinvastoin jo silloin, kun työvoiman hinta ja korot kääntyvät laskuun. Tällöin taloudesta tietävät ja päättävät lopettavat investoinnit. Näin ei tapahdu siksi, että he tietävät tämän olevan päätöntä, vaan siksi, että odotusarvot, eli  tulevaisuuden näkymät, eivät ole heidän mielestään enää optimistiset. Optimi ja optimismi eroavat toisistaan, vaikka ne ovat samassa päässä.
Vaikka tästä puhui jo Adam Smith ja nykyään kasvava joukko filosofeja ja taloustieteilijöitä (Thomas Piketty, Yanis Varoufakis, Jari Ehrnrooth yms.) olemme talouslamojen määrän ja toistuvuuden suhteen olleet varsin tuottamattomia – nimittäin tilanteiden korjaamisessa. Markkinavoimien korjaaja voi olla vain ihminen. Ennen 1929 pörssiromahdusta oli ainakin 5 lamaa, II maailmansotaa ennen ja jälkeen melkein 20, joten oppi on kaatanut ojaan, sillä taloustieteily on näitä vanhempaa. Meillä on tänä aikana ollut maan (omistuksen ja käytön) ja työvoiman sekä myöhemmin talousmonopolien vapautuminen (pörssi yms.), tasapainotetut tuloskortit (Balanced Scorecards), Six Sigma ja Lean tuotanto (joidenkin mielestä jopa filosofia), mutta lamassa olemme edelleen.

Seuraava korjaus on tulossa restoratiivisuudesta (Restorative Thinking), joka lähtee siitä ajatuksesta, että ihmisarvo tuottaa lisäarvoa ja sen voima on taattava (eli on korjattava, korvattava, kohdattava, eheytettävä, mahdollistettava, fasilitoidettava, vastuullistuttava jne). Siksi taloustieteilijöiden oppeja ei ole hyleksittävä, vaan heidän tietojaan on käytettävä hyväksi uuttaa, restoratiivista taloutta suunniteltaessa. Tällä tavoin sinusta ei ole arvottomaksi.

On huomattu, että rikkaat ympäristöt (lue samanhenkiset, yrittämisen riivaamat organisaatiot ja yksilöt) tuottavat parhaita taloudellisia tuloksia (esim. Piilaakso ja Pekka Himanen). Miksi ei ole osattu ottaa askelta kohti restoratiivisuutta, jonka arvot ovat näitä ylläpitäviä ja kannustavia?

Oma vastaukseni on, että taloustieteilijät eivät ole käyttäytymistieteilijöitä (muutamaa harvaa, mutta sitäkin tärkeämpää lukuunottamatta; vrt. David Kahnemann, Simon Sinek jne.) ja käyttäytymistieteilijät eivät ole taloustieteilijöitä. Tätä tukevat ne lukemattomat yrittäjät, jotka ovat pärjänneet hyvin ilman tutkintoja. He ovat osanneet luoda rikkaita ympäristöjä. Pörssiyhtiöiden päättäjiä on lukumäärältään luonnollisesti vähemmän, joten näitä ympäristöjäkin luovia on heissä suhteessa vähemmän. Sieltäkin löytyy toki hyviä esimerkkejä, mutta ei välttämättä niin, että ensin on käyty alan paras talouskoulu.

ajantappaja

Onko sinusta ajan tappajaksi?

Ajan sopimusjärjestelmämme on tehnyt meistä sen perässä kiirehtijöitä. Etnokronologit ovat löytäneet saman kaltaisia yhteisöjä Etelä-Amerikasta, kuin lingvistit, jotka huomasivat aikamuotojen puuttumisen tietyissä kulttuureissa. Esimerkiksi Perussa on aikakäsitys, joka ei ole absoluuttinen. Heidän relativistisessa ajassa on kullakin toimella toisiinsa liittyvä merkitys. Jos olet kylässä ja sinne tulee myös mieluinen, toinen vieras, jonka kanssa haluat keskustella, on selvyys, että seuraavat tapaamisesi siirtyvät vastaavasti.

Isäni yritti noudattaa tällaista ajan käyttöä, mutta joutui tuon tuostakin hirveän kiiruun ajamaksi – opettaja kun oli. Hänen oppilaansa kirjoittivatkin yhteen matrikkeliin, että hän olisi kerran tullut ajoissa kouluun – mikä tarkemmalla tarkastelulla osoittautui kellon viaksi – se kun oli rikki. Sveitsissä hänen elämänsä oli ollut kiduttavaa – muille.

Aikakäsityksemme on vinoutunut niin, että tulevaisuudessamme sitä on runsaasti – menneisyydessämme ei niinkään. Tästä muistin lyhyydestä ja pituusasteiden (1700-luvun kellojen ja merenkäynnin pituusasteiden määrittämisen ongelma) mittaamisen absoluuttisuudesta on eittämättä syntynyt yksi aikamme ongelmia – kiire.

Tuo kiire on sopimusjärjestelmän ominaisuuksien vuoksi muuttanut muotoaan niin, että ei voida niinkään puhua rahan ja ajan käytön yhteneväisyydestä (korrelaatio tai kausaliteetti) kuin tiedon ja ajan välisestä. Mikäli sinulla ei tässä ja tulevassa ajassa ole tietoa, tulet menettämään ajan käytön mahdollisuuksia – et niinkään rahan. Tämä johtuu suurelta osin maailman epälineaarisuudesta (jonkin todentaminen käy ilmi vasta sen tapahduttua ei ennustaen). Parhaiten on tieteellisesti todettu menestyvän heidän, jotka osaavat piirtää nk. kognitiivisen kartan eli omaan tietoon perustuvan kartan – toki ottaen huomioon vahvan kulttuurisen sidoksen. Esimerkiksi tutkimuksessa, jossa ihmisiltä kysyttiin, montako lamaa on ollut II maailmansodan jälkeen, pärjäsivät parhaiten he, jotka olivat taloudellisestikin menestyneitä.

Aikaa ja tietoa tulee siis osata käyttää ja veikkaan, että hallinnassamme on suurempi aukko taukojen pitämisessä, kuin kiireen täyttämisessä. Kiireetön aika suo meille ajatuksia, jotka johtavat mielekkäämpiin tekoihin – kuin niistä päättämisen yhtä aikaa sen kanssa kuinka liikenneopastimet kertovat tien vaaroista, navigointivälineet piipittävät varoitusta, näyttö kertoo sinuna saapuvan risteykseen ja radion liikennetiedote kertoo käyttämälläsi tiellä olevasta onnettomuudesta samalla kun puhelussasi ilmenee jotain merkittävää ja auto kertoo edellä ajavan auton ja omasi etäisyyden tavoittaneen tietyn raja-arvon – huh!. Luota tuolloin rinnakkaiseen navigaattooriisi, joka piirtää samalla vaihtoehtoisia reittejä onnettomuuden tukkimalle tieosuudelle, vaikka radio kertoisikin kaiken olevan toisin kuin satelliittikuvasi tabletissasi.

Voittaako epistemologia (tieto) vai ontologia (oleminen) tässä dualistisessa tiedon ja ajan käytön synkronissa, on toteen näyttämättä. Ainakaan taloustieteilijät eivät ole pystyneet laman aikakausillemme mitään. Jos haluat tapaa ajan (ottaa hieman rokulia, taukoa, lomaa yms.) on sinun silti hallittava sitä. Olemassa olosi on pitkälti muista olemassa olevista riippuva.

Ajan tapaajalta vaaditaan uskallusta.

Mika Koskinen