Onko sinusta ajan tappajaksi?

Ajan sopimusjärjestelmämme on tehnyt meistä sen perässä kiirehtijöitä. Etnokronologit ovat löytäneet saman kaltaisia yhteisöjä Etelä-Amerikasta, kuin lingvistit, jotka huomasivat aikamuotojen puuttumisen tietyissä kulttuureissa. Esimerkiksi Perussa on aikakäsitys, joka ei ole absoluuttinen. Heidän relativistisessa ajassa on kullakin toimella toisiinsa liittyvä merkitys. Jos olet kylässä ja sinne tulee myös mieluinen, toinen vieras, jonka kanssa haluat keskustella, on selvyys, että seuraavat tapaamisesi siirtyvät vastaavasti.

Isäni yritti noudattaa tällaista ajan käyttöä, mutta joutui tuon tuostakin hirveän kiiruun ajamaksi – opettaja kun oli. Hänen oppilaansa kirjoittivatkin yhteen matrikkeliin, että hän olisi kerran tullut ajoissa kouluun – mikä tarkemmalla tarkastelulla osoittautui kellon viaksi – se kun oli rikki. Sveitsissä hänen elämänsä oli ollut kiduttavaa – muille.

Aikakäsityksemme on vinoutunut niin, että tulevaisuudessamme sitä on runsaasti – menneisyydessämme ei niinkään. Tästä muistin lyhyydestä ja pituusasteiden (1700-luvun kellojen ja merenkäynnin pituusasteiden määrittämisen ongelma) mittaamisen absoluuttisuudesta on eittämättä syntynyt yksi aikamme ongelmia – kiire.

Tuo kiire on sopimusjärjestelmän ominaisuuksien vuoksi muuttanut muotoaan niin, että ei voida niinkään puhua rahan ja ajan käytön yhteneväisyydestä (korrelaatio tai kausaliteetti) kuin tiedon ja ajan välisestä. Mikäli sinulla ei tässä ja tulevassa ajassa ole tietoa, tulet menettämään ajan käytön mahdollisuuksia – et niinkään rahan. Tämä johtuu suurelta osin maailman epälineaarisuudesta (jonkin todentaminen käy ilmi vasta sen tapahduttua ei ennustaen). Parhaiten on tieteellisesti todettu menestyvän heidän, jotka osaavat piirtää nk. kognitiivisen kartan eli omaan tietoon perustuvan kartan – toki ottaen huomioon vahvan kulttuurisen sidoksen. Esimerkiksi tutkimuksessa, jossa ihmisiltä kysyttiin, montako lamaa on ollut II maailmansodan jälkeen, pärjäsivät parhaiten he, jotka olivat taloudellisestikin menestyneitä.

Aikaa ja tietoa tulee siis osata käyttää ja veikkaan, että hallinnassamme on suurempi aukko taukojen pitämisessä, kuin kiireen täyttämisessä. Kiireetön aika suo meille ajatuksia, jotka johtavat mielekkäämpiin tekoihin – kuin niistä päättämisen yhtä aikaa sen kanssa kuinka liikenneopastimet kertovat tien vaaroista, navigointivälineet piipittävät varoitusta, näyttö kertoo sinuna saapuvan risteykseen ja radion liikennetiedote kertoo käyttämälläsi tiellä olevasta onnettomuudesta samalla kun puhelussasi ilmenee jotain merkittävää ja auto kertoo edellä ajavan auton ja omasi etäisyyden tavoittaneen tietyn raja-arvon – huh!. Luota tuolloin rinnakkaiseen navigaattooriisi, joka piirtää samalla vaihtoehtoisia reittejä onnettomuuden tukkimalle tieosuudelle, vaikka radio kertoisikin kaiken olevan toisin kuin satelliittikuvasi tabletissasi.

Voittaako epistemologia (tieto) vai ontologia (oleminen) tässä dualistisessa tiedon ja ajan käytön synkronissa, on toteen näyttämättä. Ainakaan taloustieteilijät eivät ole pystyneet laman aikakausillemme mitään. Jos haluat tapaa ajan (ottaa hieman rokulia, taukoa, lomaa yms.) on sinun silti hallittava sitä. Olemassa olosi on pitkälti muista olemassa olevista riippuva.

Ajan tapaajalta vaaditaan uskallusta.

Mika Koskinen

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *